perjantai 28. tammikuuta 2011

Levytys jatkuu

Janita on aloitellut kittausta ja minä olen jatkanut seinien levyttämistä.
Toki välillä on saanut tehdä putki ja sähköhommiakin, kun tulee mieleen, että laitetaanko tähänkin sellainen ja sellainen... Onneksi muutokset on helppoja kun itse kaiken tekee. Valaisimiakin on käyty jo valitsemassa ja ostamassa, mutta niistä sitten myöhemmin enemmän.

Väsynyt kittaaja


Pölyä piisaa

2xkytkin, 1 pistorasia ja yövalo (LED)

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Levytystä ja villaa

Viikolla saatiin vedettyä loput sähköt, siivottua, viimeisteltyä hieman alakattoja jne...
Viikonloppuna päästiinkin sitten sisäseinien kimppuun.
Lauantaina Veikko saapui auttamaan levytyksessä. Ensin piti kaivaa kipsilevyt esiin lumen keskeltä.
Yhdessä saatiinkin levytys hyvään alkuun.
Lauantai iltana jatkoin levytystä hieman yksin ja sunnuntaina sitten Janitan kanssa kahdestaan saatiin levytettyä loput seinät toiselta puolelta. Väliseinien villoitusta aloitettiin myös ja saatiin puolet sisäseinistä villoitettua.
Ylätason WC, seinissä 100mm villaa kantavan väliseinän (150mm tolpat) johdosta

Ylätason WC, makuuhuoneen vastainen seinä

Ylätason WC ruokailuhuoneen puolelta

Eteinen, tähän seinään tulee kaapisto jossa peililiukuovet

Olohuoneen av-rasioita

Ikkunoiden edessä ruokailutila, Ylätasolla WC ja makuuhuone perällä

Märkätiloja pitäisi alkaa tasoittelemaan lopulliseen kuosiin ja piippu pitäisi muurata ja tietenkin tuo takkakin joka saapui keskiviikkona, se ilta menikin niiden tiilien kantamisessa, Tiileri Pikku-Jussi n.1800kg.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Väliseiniä....

Olohuoneen korkeanseinän viimeiset väliseinämuuraukset saatiin tehtyä, oli mukavaa pilkkomista.
"Ramppi" katonrajaan










Seinä valmiiksi muurattu






















Kodinhoitohuoneen katon alaslasku saatiin myöskin tehtyä.
















Ja loput tuet kalusteille.
WC:n kalustetuet

Makuuhuoneen komeroiden tuet






























Sähköjä saatiin vedeltyä hieman, pitää vain päättää valaisimien lopulliset paikat ja määrät.
Muutama ilta tuohon hommaan vierehtää, mutta kyllä sen yhdessä työpäivässä tekisi.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Laastia

Todella hitaasti edistyy nyt projekti, kun ollaan kiviseiniä tasoiteltu ja samalla, vedelty sähköjä.
llalla on ehtinyt olla hommissa vain muutaman tunnin. Ensin sekoitetaan laasti, sitten sen annetaan seistä 10-15 min ja siinä välissä vedetään sähköjä, sitten uudelleen sekoitus ja laastit seiniin jne...

Jostain syystä Turun kulttuuripääkaupunki hankkeen päänäyttämö Logomo on tuntunut vievän kaiken voiman. Siellä kun on tullut päivisin oltua rakennusautomaation ohjelmoijana, niin illalla on väsyttänyt hirvittävästi.
Tänäänkin pitäisi vielä jaksaa illalla mennä kyseiseen laitokseen juhliin kun kerran sai liput työn puolesta.

Pitänee siis katsoa joko sunnuntaina ehtisi jotain tekemään raksallakin.
Alaslaskettuja kattoja ei tehty sitten enempää vielä, kun piti tosiaan nuo kiviseinät tasoittaa ensin, kun koolaukset tulee kyseisiin seiniin kiinni.

Sähköjohdotkin loppuivat kesken, ainakin mmj 3x2,5s ja novak 2x2x0.5+0.5, tosin en tiedä miksi olin ostanut tuota mmj:tä vain 250m ja novakkia 200m. Kuitenkin cat6:sta olin hommannut 500m. Tuota cat6:sta nyt sentää voi käyttää automaation kaapeloinnissa hyödyksi. Mutta mmj:tä pitää hakea lisää.



sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Alaslaskettuja kattoja

Aloitettiin tekemään alaslaskettuja kattoja.
















Keittiön ja olohuoneen välinen seinämä on vielä jäykistämättä.

















Sähköjä aloitettiin vetämään ja nyt on kaikki cat6:set vedetty. Myynnissä olisi 320m cat6 parikaapelia mikäli jotakuta kiinnostaa.
















Ilmanvaihtoputket eristettiin uretaanilla sisäpuolelta, kuten myös seinän ja katon saumat.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Lumi Perkele!

Lisää tietoa näistä kahdesta:
Perkele
Lumi

Ja sitten siitä asiaan.
Tuntuu melko turhalta ottaa töistä vapaata jotta voi luoda lunta pihalla.
Ei päässyt Scarlett pihalle kun jo otti vatsa kiinni penkkaan, joten ei muutakuin kävellen hakemaan lumikolaa ja hommiin. Muutama tunti siinä vierähti ja jo oli Scarlett talolla.
Hommaa on mukava hoitaa tuollaisella pienellä kolalla, jonka taannoin ostin edelleseen asuntton jossa piha oli paljon pienempi. Onneksi siinä on tuollaiset heijastimet kahvassa, niin löytyy sitten mieskin hangesta, jos sinne sattuu väsähtämään. Syksyllä vielä olin sitä mieltä ettei meidän tontilla kolata ollenkaan sitä vähää lunta joka sattuu talvella satamaan, vaan se ajetaan Ravilla piukkaan. Noh toisin kuitenkin kävi. Tilaa tuolle lumelle sentään löytyy, mutta hermot loppuu ihan justiinsa.
Tuossa hetki sitten kun tontilta lähdin, niin oli siellä satanut jo enemmän lunta kuin aamulla oli maassa, joten taas olisi kolalle käyttöä.


















Ainakin meidän tontilla toimii tuo lumen luonti, toisin kuin vuokrakämpällämme.
Kiinteistöhuoltoyhtiö ei saa mitään aikaiseksi, täällä olisi kirveelle töitä.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Väliseiniä....

Muurattavat väliseinät eli sauna ja pesuhuone on lähes valmiit, enää pitää muutama harkko saada laitettua vinon sisäkaton kohtaan.
Olohuoneen puoli

Kodinhoitohuoneen seinää

Pesuhuone

Sauna


























































Sähkörasioita aloitettiin laittamaan paikoilleen mielivaltaisesti, sen verran vähän joka puolelle että riittää.
Ylätason wc:n yläpuolelle tehdään pieni "varasto" käytävään ja makuuhuoneisiin tulee vinokatto ja wc:hen alaslasku, joten sinne saa kätevästi pienen "varaston".

Makuuuoneen rasioita, kytkin, pistorasia ja mediarasia

Makuuhuoneen pistorasiat ja mediarasia

lauantai 1. tammikuuta 2011

Väliseinämuuraus

Väliseinien muuraus etenee, "sähkäri" antoi "muurarille" luvan muurata koko seinä valmiiksi, kun saa kuulemma nuo sähköt tehtyä jälkikäteenkin.
Olohuoneen seinä, takka tulee oikealle nurkkaan

Suihkut, luonnollisesti pesuhuoneessa

Sauna, nurkkaan piippu ja kiuas