maanantai 3. toukokuuta 2010

Pitkästä aikaa

Pitää vähän tännekkin päivitellä...
Eli viimekerrasta on saatu risut poltettua, muutama päivä siinä meni.
Vedestä käytiin tekemässä sopimus, saadaan taas siihenkin tuhlattua muutama tonni.

Ja ne tarkistuskuvat, niiden piti tulla alkuviikosta ja ne tulivat perjantaina kello 13:30 sähköpostiin pdf-muodossa, josta piti sitten vielä yrittää tulostaa ne, ja tapaaminen oli kello 14:00 kaupungintalolla, no tuli hieman kiire.
Ei siinä mitään, muutoksia niihin kuviin piti tehdä melkoisesti, tosin meidän toimesta, rakennusvalvonta kyllä hyväksyi ne.
Niitä muutoksia sitten yritettiin saada väännettyä rautalangasta, mutta tuloksena meillä on nyt pielessä olevat rakennuslupakuvat, joten taas mennään viikolla eteenpäin.
Ja Kastellin käytännön mukaan nyt tehtävät muutokset ovat maksullisia. Huomaa että kannattaisi teettää piirrustukset sellaisella arkkitehdillä, jonka kanssa pääsee istumaan samaan pöytään.

Puiden pilkkomista ollaan aloiteltu ja siihen hommaan saatiin lainaksi tuollainen traktoriin kiinnitettävä sirkkeli/halkaisuruuvi härveli, sillä homma sujuu huomattavasti nopeammin kuin perinteisellä kirveellä.
Niitä puita vaan tuntuu riittävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti