sunnuntai 28. elokuuta 2011

Ulkoverhousta osa 5

Lauantaina saatiin loput seinäpaneelit paikoilleen, kun kiivettiin katolle ja asennettiin kattojen väliin paneelit.

Tänään sain inspiraation sähköhommiin ja keskukset tulikin saatettua valmiiksi.
Kaikki loput piuhat tuli kytkettyä ja ovet saatiin paikoilleen, niin ei roikkuvat piuhat enää häiritse.
Sähkökeskuksen ja mediakeskuksen ympärille pitäisi vielä kehitellä jonkinmoinen suoja jotta saisi nuo piuhat piiloon.
Automaatiokeskus eteisessä

Sähkökeskus jonka ympärille vielä levyt

Alla mediakeskus ja nuo piuhat pitäisi saada piiloon

Yövalaistuksen sain samalla touhotuksella kytkettyä toimintaan, nyt vain odotellaan pimeää niin näkee miltä se todella näyttää.
Ledit käytävällä

Lednauha sokkelissa

maanantai 22. elokuuta 2011

Ulkoverhousta osa 4

Sunnuntaina saatiin toinen korkeapääty paneloitua loppuun ja maalattuakkin kertaalleen.
Tänään sitten alkoikin vesisade joten ei päästy toista kertaa maalaamaan, joten se jää varmaan seuraavaan viikonloppuun.
Etualalla makuuhuoneen ikkunat

Vasemmalle tulee ruokailuterassi

Kivet reunustavat tulevaa terassia

Tällekkin seinustalle tulee terassi

Keittiö/ruokailuhuoneen ulko-ovi johtaa ruokailuterassille

lauantai 20. elokuuta 2011

Ulkoverhousta

Perjantaina kävin vuokraamassa telineitä, jotta saataisiin päädyt valmiiksi ja maalattua vielä tänä kesänä.
Tänään aamulla saatiin sitten Veikko apuun ja hommat alkoivatkin sujumaan vauhdilla.
Sisääntulo päätyyn saatiin laitettua koolauslaudat ja paneelit. Pitkä päivä tehtiin kun vielä Janitan kanssa maalattiin koko seinä kertaalleen. Huomenna aamulla vielä toiseen kertaan ja sekin on valmis.

Telineet oli suhteellisen helpot kasata

eikä tuosta päädystä tullut niin massiivista kuin pelkäsin

pohjoispääty ilman ikkunan pielilistoja

Seinä kertaalleen maalattuna, etualalla autotallin etukulma ja salaojakaivo. Piipusta pukkaa savua kun sauna lämpenee
Samaan aikaan kun me Veikon kanssa tehtiin panelointia niin Janita maalaili nuo pielilaudat.
Niitä oli yli 40 kappaletta, joten hommaa riitti
Kun hommat saatiin valmiiksi oli saunakin lämmennyt ja eikun rentoutumaan löylyihin erikoisoluen kera.
Keittiön välitilan lasit on jo tilattu, mutta eivät ole vielä saapuneet

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Viikon saldo

Paljoa ei ole tällä viikolla rakentunut.
Kun saatiin itsemme pois sohvalta muuallekkin kuin salille, niin jatkettiin hieman smyygilautojen asennusta.
Tietenkin kaikki pitää ensin maalata, leikata ja maalata uudestaan ennen asennusta.

Muutamasta ikkunasta tosin vielä nuo puuttuu koska ikkunapeltejä puuttui muutama kappale. Enkä tietenkään ole saanut aikaiseksi tilata loppuja (maksettu jo).
Pääovi

Eteisen ikkuna

Pielilaudat sahattiin puoliksi, hiottiin ja pohjustettiin. Nuo laudat jotka tulivat paketin mukana olivat 9cm leveitä ja halusimme niistä pienemmät, joten ne sahattiin puoliksi. Oli siinä hommaa kun noita menee muutama metri.
Kuvassa vain osa laudoista
Kun lautahommat alkoivat maistua puulta piti siirtyä sähköisempiin hommiin. Ulkovaloille jotka tulevat pylväisiin porattiin reiät, jonka jälkeen todettiin ettei meillä tietenkään ole kaapelia noille, joten pitää maanantaina hakea lisää tukusta. No aloitin sitten asentelemaan ulkopistorasioita, niissäkin tuli vastaan yksi takaisku, pitkät rasiaruuvit ovat hävinneet johonkin hyvään piiloon, joten niitä pitää hakea myös lisää. Sain kuitenkin kaikki pistorasiat paikoilleen, yhteensä 8 kappaletta, kun noiden suhteen pysyttiin vielä järjissään.

lauantai 6. elokuuta 2011

Savumax kokemuksia

Olen turhaan yrittänyt metsästää kokemuspohjaista tietoa Savumaxin talteenottopiipuista, joten tässä sitä nyt tulee itseltä.

Tuotahan markkinoidaan tehokkaasti talteenottavana piippuna.
Netistä selailtua löytyy muutamia kokemuksia kyseisestä piipusta, tai oikeastaan nekin ovat piippuvaraajasta joka on rakenteeltaan hieman erilainen.

Omia kokemuksia on nyt kertynyt alkukesän takan polttamisesta ja nyt loppukesän kiukaan lämmittämisestä.
Meillä siis takka ja kiuas tulevat samaan hormiin joten samaan aikaan niitä ei voi polttaa.
Talteenottopiipun pituus on 3m.

Aloitetaan takasta:
Takassa tuli poltettua kaksi pesällistä puita 4,5kg/pesällinen eli 9kg kokonaisuudessaan. Takka lämpenee hienosti tuolla puumäärällä (Tiilerin Pikku-jussi).
Tuon puun lämpömäärän saa laskettua helposti kun kuusen lämpömäärä on 4,1kwh/kg kerrottuna 9 kilolla saadaan 36,9kwh.

Takkahan ottaa tuosta tehokkaasti käyttöön, mutta mitä tuosta lämpömäärästä saa talteen Savumax?

Kun varaajan 500l ylälämpö on 22 astetta (kesä) ja alalämpö 20 astetta, niin tuon 9kg puun polton jälkeen ylälämmöt ovat nousseet 10 astetta ja alalämpökin noin 5 astetta. Yläosa on noin 150l ja alaosa 350l.
Kun lasketaan tuon vesimäärän lämmittämiseen tarvittava energia, niin nähdään paljonko Savumax todellisuudessa saa irti puun lämpömäärästä.
Eli:
1000kg/m3 (veden tiheys) x 4,2kj/kg°C (veden ominaislämpökapasiteetti) x 0,35m3 (vesimäärä) x (25°C (lämmitetyn veden lämpötila) - 20°C (lämmitettävän veden lämpötila)) / 3600 (yksikkömuunnos kj - kwh)
=2,04kwh varaajan alaosaan
sama yläosaan:
1000kg/m3 x 4,2kj/kg°C x 0,15 x (32°C-22°C) / 3600
= 1,75kwh
Laskettuna yhteen 2,04kwh + 1,75 kwh
=3,79kwh kokonaisuudessa talteenotettu energiamäärä.

Kun puun lämpömäärä oli 36,9kwh ja Savumax saa tästä talteen vain 3,79kwh on se vain n.10%.

Sama tilanne kiukaan kanssa.
Poltettu puu 3x4,5kg=13,5kg ja lämpömäärä 55,35kwh
Alaosan lämmöt nousee 10 astetta ja yläosan lämmöt 20 astetta.

Alaosa:
1000*4,2*0,35*10/3600= 4,08kwh
Yläosa:
1000*4,2*0,15*20/3600= 3,5kwh
Yhteensä:
4,08kwh+3,5kwh=7,58kwh

Puun lämpömäärä 55,35kwh ja siitä saatu 7,58kwh on vain n.14%

Mahtoikohan kukaan pysyä kärryillä? No yrittäkää nyt ottaa tuosta selvää.

Mikäli jollakulla muullakin löytyy kokemuksia Savumaxin tuotteista niin kuulen mielelläni niistä.

torstai 4. elokuuta 2011

Tilannekatsaus

Budjetti:
Tällä hetkellä meidän "maaseutu" budjetti pitää hyvin, vaikkakaan mistään materiaalista ei olla tingitty hinnan vuoksi. Muutamissa asioissa ollaan valittu halvempi materiaali pelkästään käytännön syistä.
Autotalli ja piha on toki vielä tekemättä ja muutamia pieniä hankintoja taloon on vielä edessä.
Mikäli olisi ollut aikaa ja energiaa rakentamisen ohella juosta tarjousten perässä, niin oltaisiin varmasti säästetty tuhansia euroja lisää.

Sauna:
On vielä hieman kesken. Lauteet puuttuvat toiselta seinältä ja listat ovat vielä asentamatta.
Kiuas on kuitenkin paikoillaan ja todettu useaan otteeseen jo hyväksi.
Kiukaana Harvia Legend 240 ja kivimäärä siinä 200kg. Täytyy kyllä suositella.

Ulkoverhous:
Sitä ei sitten saatu loman aikana valmiiksi, vaan tämäkin homma jäi rästiin ja pitää siis hoitaa pois alta näin syksyn kynnyksellä. Smyygilautoja onkin tullut maalailtua ja asenneltua tällä viikolla.
Kiirettä vain pitää jotta ehtii maalaamaan kaikki puuttuvat paneelit yms, päivät tuntuvat kylmenevän uhkaavasti.