torstai 4. elokuuta 2011

Tilannekatsaus

Budjetti:
Tällä hetkellä meidän "maaseutu" budjetti pitää hyvin, vaikkakaan mistään materiaalista ei olla tingitty hinnan vuoksi. Muutamissa asioissa ollaan valittu halvempi materiaali pelkästään käytännön syistä.
Autotalli ja piha on toki vielä tekemättä ja muutamia pieniä hankintoja taloon on vielä edessä.
Mikäli olisi ollut aikaa ja energiaa rakentamisen ohella juosta tarjousten perässä, niin oltaisiin varmasti säästetty tuhansia euroja lisää.

Sauna:
On vielä hieman kesken. Lauteet puuttuvat toiselta seinältä ja listat ovat vielä asentamatta.
Kiuas on kuitenkin paikoillaan ja todettu useaan otteeseen jo hyväksi.
Kiukaana Harvia Legend 240 ja kivimäärä siinä 200kg. Täytyy kyllä suositella.

Ulkoverhous:
Sitä ei sitten saatu loman aikana valmiiksi, vaan tämäkin homma jäi rästiin ja pitää siis hoitaa pois alta näin syksyn kynnyksellä. Smyygilautoja onkin tullut maalailtua ja asenneltua tällä viikolla.
Kiirettä vain pitää jotta ehtii maalaamaan kaikki puuttuvat paneelit yms, päivät tuntuvat kylmenevän uhkaavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti