perjantai 25. kesäkuuta 2010

Hetken tauko

Nyt on sitten edetty ihan mukavasti tuossa projektissa.

Aloituskokous pidettiin pois. Eipä siinä ihmeempiä käytiin vastuut läpi, otettiin suunnittelijoiden nimet ylös ja kerrottiin mitkä tarkastukset täytyy pitää.

Mitä vesijohtoon ja viemäriin tulee niin kannattaa ottaa selvää missä se runkolinja oikein menee, kaivettiin meinaa muutama tunti hieman väärään suuntaan.
Tai olihan se suunta oikea, mutta sinne olisi saanut kaivaa vielä pitkälle ennenkuin se linja olisi tullut vastaan.
















Ei muuta kuin kaivanto peittoon ja uusi linja vetämään eri kohtaan.





















Sieltä se vesijohto löytyi melko nopeasti.




















Alunperin suunniteltuun vesijohto ja viemärilinjaan päätettiin laittaa salaojaputkea ja suojaputki telekaapelille. Tuo salaojaputki kuivattaa mukavasti tien pohjaa ja tuo samalla mäen päältä vedet pois joutuisammin.




















Tietenkin tuosta uudesta linjasta tuli kallio vastaan liian nopeasti, eli piti alkaa louhimaan kanaalia vesijohdolle ja viemärille, onneksi oli melko pehmeää kalliota.
Kuulemma "mädäntynyttä" eli kalliossa paljon halkeamia joissa vesi on päässyt virtaamaan jne.
Tarkoitti kuitenkin sitä, että räjäytystyö oli helpompaa ja lohkareet menivät pienemmiksi, jolloin saatiin nekin hyötykäyttöön tien pohjaan.




















Tie meillä oli poikki koko päivän aamulla 9:n aikaan aloitettiin ja tie saatiin auki taas illalla noin kello 22:00. Sinne sitten laitettiin pohjalle vesijohto ja eristelevy sekä varaputki. hieman ylemmäs tuli sitten nuo viemärin purkuputki ja ylivuotoputki.








































Säästettiin yksi hieman suurempi lohkare muistona tuosta hommasta.
Laitetaan se tuohon tien kulmaan niin saa sitten siinä istuskella yöllä kun tulee kaupungilta.
















Onhan tuo tontti hieman muuttunut sitten kevään.
















Nyt on tekniikka kaivettu maahan ja tienpohjaa saatu tehtyä.
Seuraavaksi pitäisi kaivaa rakennusten pohjat ja asentaa panospuhdistamo, kunhan se vain saapuu.

Mutta nyt lähdetään päiväksi mökille rentoutumaan ja huomenna taas tontille touhuumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti