maanantai 28. maaliskuuta 2011

Edistystä

Eteiseen ja vessoihin saatiin lopulliset pinnat, joten piti sitten eteisen kattoon laittaa valaisimet, tunnistin ja palohälytin paikoilleen. Kattoon tuli perus pohjamaali ja seinille sitten valkoinen joka taittaa hieman harmaaseen.
Vessoihin laitettiin yhdelle seinälle Weberin Serpo 431 piirtopinnoitetta. Ainoa harmi asiassa oli että tuota tavaraa oli pakko ostaa vähintään neljä säkkiä, joten meillä on nyt "ylimääräisenä lähes kolme säkkiä, no pitänee keksiä lopuillekkin paikka.
Täytyy sanoa että olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Tosin tuo seinä oli kuvatessa vielä märkä joten vaalenee kuivutttuaan.
Tekninen tila laatoitettiin loppuun, tai ei ihan loppuun, koska jätin pahimmat leikkaukset myöhemmäksi. Hyvältä näyttää jälleen, riippuu tietenkin katsojasta. Lisäksi vielä kuva varaajasta. IV-koneen teline pitäisi seuraavaksi saada väsättyä jostakin tuonne, kun tuo Valloxin 150 effekt ei ole mikään ihan pikku iv-kone, painoa löytyy reilu 100 kiloa.
Laattaleikkurina toimii siis Rubi TS60, jolla homma sujuu kuin tanssi. Hinnasta viis...
Kodarissa pitää vielä kaatoja suoristaa kun koira-altaasta tehtiin umpinainen. Lattiaan vedin jo primerit ja huomenna siihen korjausvalu, niin josko sitten viikolla saisi jo vedeneristeet lattioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti