lauantai 26. maaliskuuta 2011

Tapahtunutta

Takka asiassa ollaan menty "eteenpäin" tai miten sen nyt ottaa, takan alku on nimittäin purettu ja annettu homma ammattilaiselle, onneksi naapurista löytyy sopiva kaveri tuohon hommaan. Omat hermot eikä aika oikein tahdo nyt riittää tuon muuraamiseen, vaan keskitytään muihin muuttoa edistäviin töihin.




Mihin sitten on keskitytty, no kyllästyin taisteluun halkeamia vastaan pelkällä kitillä ja otin avuksi saumanauhan ja liiman. Erikeeperiin lisätään hieman vettä jotta koostumuksesta tulee sopivaa siveltäväksi ja sitten vain liimaa seinälle ja nauhaan, nauha kiinni seinään, sivellään vielä reunat liimalla ja hetken päästä on kestävä sauma.
Halkeamia on tullut levyjen saumoihin joissa ei ole kevennystä. Syypäänä noihin halkeamiin on ollut lämpötilavaihtelut.


Nauhojen kuivuttua ne vielä kitattiin läpi. Josko sitten alettaisiin olla voiton puolella tässä asiassa.



Tasoeron portaatkin on saatu muurattua. Käytimme perustuksista ylijääneitä 150mm harkkoja tuohon tarkoitukseen. Muutama harkko piti ajaa timantilla, mutta melko vähällä leikkuulla selvittiin.
Kodariin, eteiseen ja vessoihin vedetään seiniin lopullista maalipintaa. Seuraavaksi pitää kokeilla Serpo piirtopinnoitetta vessoihin joihin sitä tulee yhdelle seinälle. Kodariin on laitettu valaisimet paikoilleen, kuten myös läsnäolotunnistin. Ihan hyvin ne sinne sopivat 3kpl i-valon valaisimia.
Muuta tapahtunutta on lähinnä joitain kittauksia ja pieniä tasoituksia.
Pidettiin jopa yksi vapaapäivä jolloin ei raksalla käyty vaan rentoiduin saunassa.
Laattaleikkureiden suhteen on ollut ongelmia koska lattialaatat, kuten myös seinälaatat ovat todella kovia ja paksuja, joten niiden leikkaaminen ei ole helppoa. TM:n Rakennus maailmassa oli vertailu noista leikkureista ja meillä sattui olemaan tuon vertailun kakkonen, no se kesti kolme laattaa, kunnes neljännen laatan kohdalla laatta voitti ja leikkurin kahva petti. No se lähti takuuseen ja uusi ammattilaite tilalle.
Muuten on kaikki mennyt pirun hienosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti